MM-kisainfo

Aikataulu

 

Kilpailupaikka

 

Lajit

 

Pääsyliput

 

Avajaiset

 

Retket

 

Päättäjäiset

 

Majoitus

 

Tavarakuljetukset

 

Akkreditointi

 

Oheistapahtumat

Luokkaretket

Palvelut ja tuotteet

Yhteistyökumppanit

Yhteystiedot

Uutiset

Media

Kuvagalleria

Logopankki

Matkailu-info

   
 

28.5.2005

WorldSkills toi korvatunturilaiset Helsinkiin

Korvatunturin yläasteen 9.-luokka varasi ensimmäisenä liput WorldSkills 2005 -tapahtumaan.  Korvatunturin yläaste sijaitsee 1500 asukkaan Savukosken kunnassa, joka on Suomen harvaanasutuinta aluetta.

Ysiluokkalaiset Juho Orava ja Enni Kelloniemi tulivat Helsinkiin jo maanantaina 15-henkisen luokkansa mukana. ”Alkuviikosta kierrettiin kaikki pakolliset paikat: Lintsi, Kansallismuseo, Heureka ja Ateneum. Myös shoppailuun on ollut ylettömästi aikaa.”, Juho kertoo. Juhon sisko asuu Helsingissä, joten paikat ovat hänelle tuttuja. Enni taas on ensimmäistä kertaa Helsingissä. ”Ihan mukavaa on ollut, mutta ihmisiä täällä on hirveän paljon”, hän toteaa.

Itse kilpailuun ryhmä tutustui perjantaina. Molemmat nuoret ovat ensi syksynä menossa lukioon, mutta ammattitaitokilpailu antoi ideoita jatko-opiskeluja varten. ”Itse ajattelin mennä puuseppäkouluun, ja ajatus kyllä varmistui puusepän työskentelyä katsellessa. Myös kultasepän työtä oli kiva seurata.”, Juho sanoo. Hän vaikuttaakin jo ammattimaiselta puusepältä, sillä käsi on paketissa sirkkelin jäljiltä. Onneksi kaikki sormet ovat tallella.

Juhon työura on jo selvillä, sillä hän aikoo jatkaa vanhempiensa yrityksessä poronjalostustyötä. Hän on päättänyt hankkia myös toisen ammatin siltä varalta, että porotaloudella alkaa jossain vaiheessa mennä huonosti.

Nuoret aikovat pysyä tulevaisuudessakin pohjoisessa - etelään tulo ei kiinnosta. Etelän rajat nuoret vetävät Oulun korkeudelle. ”Suurin osa meidän luokasta aikoo jäädä opiskelemaan Savukoskelle tai siihen lähelle”, sanoo Juho viitaten 200 kilometrin päässä sijaitsevaan Rovaniemeen.

WorldSkills-kilpailu on vastannut hyvin korvatunturilaisten odotuksia. Opettajat Ulla-Maria Kankainen ja Ulla Ingervo olisivat kuitenkin toivoneet enemmän infoa itse työsuorituksista. ”Kilpailua olisi helpompi seurata, jos tietäisi tarkemmin mihin lopputulokseen osallistujien pitäisi päästä. Joitain kilpailuja osaavat arvostella vain alan ammattilaiset. Tavalliset ihmiset eivät useinkaan voi tietää, mihin asioihin pitäisi kiinnittää huomiota ja mitkä ylipäänsä ovat tehtävän raamit.”, Ulla Ingervo kritisoi. Kisojen järjestäjät saavat kuitenkin häneltä erityiskiitosta. ”Kilpailujen valmistelu on vaatinut valtavasti työtä. Jokainen kermapurkki, orkidean oksa ja lankarulla on hankittava ja pantava paikoilleen. Myös kilpailijoiden työtilat ovat erittäin siistit.”

Opettajien mielestä ammattitaitokilpailut ovat hyödyllinen vierailukohde opintojaan pohtiville nuorille. ”Täällä he näkevät, että huippuammattilaisuus ei liity ainoastaan tietokoneisiin, papereihin ja yliopistoihin. Ja että ammattilaisen kädentaito ei tule itsestään, vaan sitä on harjoiteltava.”, Ulla-Maria Kankainen pohtii.

Korvatunturilaiset ovat huolissaan pohjoisten opiskelupaikkojen vähenemisestä. ”Ammatillinen koulutus on hävinnyt Lapista oikeastaan kokonaan. Myös monet pienet lukiot ovat lopetusuhan alla. Tällä hetkellä lähes kaikki työpaikat ovat oikeastaan matkailussa tai poronhoidossa ja yritykset perheyrityksiä. Pienten yrittäjien kannattaisi yhdistää voimansa, vaikka se onkin pohjoiselle luonteelle vaikeaa.”

Perjantain kilpailupäivän jälkeen korvatunturilaiset lähtevät kotimatkalle monia kokemuksia rikkaampana. ”Juna lähtee kello 19.20, ja perillä ollaan huomenna puoliltapäivin.” Juho summaa.

Teksti: Anneliina Peiju

back up Print

Updated 30.5.2005  © 2004 Skills Finland ry

Solinet SiteManager